maanantai 8. tammikuuta 2018

Vanhat rakennukset pois uusien tieltä



Vielä vuosi sitten vanha terveysasema (oikealla kuvassa), sekä vasemmalla näkyvä vihreä työterveyshuolto rakennus olivat toiminnassa.  Nyt vanhalla pihapiirillä on uusi alku edessä.  
Vihreä rakennus oli aikoinaan ennen vuotta 1968 entisen kauppalan lääkärin asuintalo. 
Sitä ei pureta, eikä taustalla näkyvää vuonna 1919 rakennettua keltaista metsästysmajaa. 
Siinä on asunut aikoinaan myös Järvenpään taajaman perustaja
  ➢ Bjarne Westermarck 

Samassa pihapiirissä oleva vanha terveysasema on osittain jo purettu.


Purettujen rakennusten tilalle rakennetaan väljästi  1...6  kerroksisia rakennuksia.


Vanhan terveysaseman oviaukko.



Samassa pihapiirissä olevan entisen Pihlaviston vanhainkodin purkutyöt ovat myös alkaneet.

**************



Naapuri kunnassa rakentaminen on jo pitkällä.
Hyvinkään sairaala (HUS) on  yhdessä Hyvinkään kaupungin kanssa rakentamassa Sairaalamäelle
kokonaisuutta jossa asiakas saa mahdollisimman hyvän  monipuolisen hoitoa kattavan palvelun.
Arvioitu valmistumisaika on syksyllä 2018.
Kuvassa vasemmalla puolella näkyy osa vanhasta sairaalasta.

➢ Taikakuvat
Aihe: alku

46 kommenttia:

  1. interesting images
    and that everything is fine on the date planned for the construction
    good week
    kiss
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Have a nice week!
      © Piedade Araújo Sol, thank you! :)

      Poista
  2. Onneksi ihan kaikkea vanhaa ei revitä uuden tieltä. Mielenkiintoisia työmaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita rakennuksia ovat nuo jotka jäävät.

      Kiitos SusuPetal!

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar8. tammikuuta 2018 klo 17.28

    Jossain siis vielä rakennetaan väljästi. Täällä muotisana on tiivisrakentaminen. Korkeita taloja vieri viereen missä vain vähänkin vielä on luontoa talojen ympärillä. Entiset puistomaiset kaupunginosat ovat pian historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varovasti aloittavat rakentamisen. Nähtävästi ei ole vielä tarkkaa tietoa mihin tarkoitukseen rakennetaan.

      Se on harmillista että lähiluonto katoaa kerrostaloalueilta.

      Párekin Palvelijatar, kiitos!

      Poista
  4. Pian on sitten vanhaa ja uutta vierekkäin. Hienoa, että keltainen ja vihreä rakennus saa jäädä paikoilleen.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se ei välttämättä ole mitenkään kaunista yhdistämistä vanha ja uusi.
      Saa nähdä minkä näköisiä rakennuksia ovat.

      Kiitos Sirpa, mukavaa viikkoa myös Sinulle!

      Poista
  5. Una serie de fotos y gif estupendos. Seguro que merecerá la pena el cambio.
    Un abrazo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Es bueno que el nuevo se esté construyendo.
      Los problemas de aire interior en estos edificios antiguos son
      Fernando Álvarez Díaz, gracias!

      Poista
  6. Täällä kaupungissa myös puretaan vanhaa ja alusta asti uutta tilalle. Ihan ikävä tulee vanhoja tuttuja rakennuksia ja paikkoja. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva on ettei kaikkea vanhaa pureta. Kyllä rakennuksiinkin kiintyy.
      Jos vain ovat niin hyvässä kunnossa, eikä homeessa yms.

      Kiitos Sisko!

      Poista
  7. It looks like the future needs bigger, multi-storey buildings...

    VastaaPoista
  8. Voi miten hienoa että ihan kaikkea vanhaa ei pureta, ovatkin kauniita nuo talot! On siinä isoja rakennusprojekteja ja maisema muuttuu:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ovat.
      Huimasti on nämä alueet jo muuttuneet.
      Paljon uutta rakennettu kahden...kolmen vuoden sisällä ja koko ajan lisää rakennetaan.

      Kiitos Päden paja, mukavaa viikkoa myös Sinulle! :)

      Poista
  9. Ai tuokin rakennus meni purkuun! Onko ne tosiaan niin huonokuntoisia. Välillä tuntuu, että koko Jäkeä ollaan purkamassa, hirveesti sinne on tullut uutta asuinaluetta. Minun lempparini on musiikkitalo,juuri kunnostettiin, joten on kai suojeltu kohde.
    No kiva sentään, että Hyvinkään sairaala paranee, toivottavasti meinekin siinä samalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä kävi. Taisi sikäli sisäilma ongelmia alkaa olemaan että meni purettavaksi.
      Tuo terveysasema on hassun mallinen, menee yksikerroksisia siipiä eri suuntiin.:)
      Ei taida olla nykyään liioin varaa jättää montakaan rakennusta yksi kerroksiseksi, vaan tehokkaasti moni kerroksisempia taloja rakennetaan.

      En ole tarkkaan tutustunut, mutta mieli kuva on että ainakin kymmenisen vanhaa rakennusta säilytetään.
      Kyllä musiikkitalo on suojeltu.

      Vaikuttaa että hyvin organisoivat Hyvinkään uuden sairaalan toiminnan monipuolisesti asiakkaita palvelevaksi.


      Kiitos Sirokko!

      Poista
  10. Joskus kyllä harmittaa kun vanhoja rakennuksia puretaan. Mutta jos ne on vaarallisia asua tai tehdä töitä. Purku on paras ja oikea vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan noin on näiden rakennusten kohdalla, että riskejä alkoi olla.
      Hyvä kun puretaan.

      Todella pieni oli tuo terveysasema. Melkein vieressä on uusi vuoden toiminnassa
      ollut upea terveyskeskus.

      Kiitos Sami Niilola!

      Poista
  11. Varsinkin huonokuntoiset kannattaa purkaa pois. Osaavat olla todella vaarallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ei kannata riskeerata.

      Kiitos Matti Juhani Niilola!

      Poista
  12. ·.
    Cities grow by improving their appearance and their services. Surely this year you will have a great and beautiful hospital.
    The photos make a good report.

    Hugs

    · LMA · & · CR ·

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is a great thing that healthcare is modernized and improved.

      ñOCO Le bOLO, thank you!

      Poista
  13. The battle lines between environmentalists and those who advocate endless, new construction anywhere and everywhere continue to be sharply defined. My view is that the greatest threat to humankind is unbridled population growth, which spurs on a building frenzy. I am willing to compromise when medical and health care services are primary factors in the equation, but not for new and larger shopping malls and sports arenas replacing already existing ones every twenty years.

    I do like to know what is going on elsewhere in the world in this regard, so I appreciate this post, Liplatus. Excellent photography ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That is, opinions are and against.
      Yes, healthcare is a good thing to improve. There is a need to build well functioning, effective hospital services.

      I do not think the construction of sports halls is a priority, I do not consider it important.
      Shopping malls with lots of different products are good at shopping. Everything is found under the same roof.
      It is surely going to happen, but it is unnecessary to build up.
      It's luxury, not everywhere on earth so it can afford it.

      Fram Actual, thank you

      Poista
  14. Onneksi nuo vanhat kauniit rakennukset säästyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista arkkitehtuuria ovat.

      Kiitos Seita!

      Poista
  15. Hyvä oli, että säästivät nuo vanhat upeat talot. Paljon uutta on myös tulossa vanhan tilalle. Kaikella on aikansa ja joskus joutuu jotain poistamaankin, että jokin uusi voi alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on todella ahkera rakentaminen käynnissä monella alueella. Kaupunki uudistuu vauhdilla.

      Kiitos Villa Tuta!

      Poista
  16. El progreso por encima de todo.

    VastaaPoista
  17. El dejar en pie esas dos casas creo un acierto.
    Sobre el plazo para hacer la obra espero que no sea como aquí que es como minimo un año mas de lo que dicen.

    Saludos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hermosos y bien mantenidos edificios.
      También está aquí, generalmente lleva más tiempo construir.

      Tomás, gracias!

      Poista
  18. Lo viejo da paso a lo moderno, deseo que sea para beneficio de todo los ciudadanos. Buen reportaje.

    Saludos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sí, hay centros de salud municipales, no privados. Asequible, para que todos puedan usar estos servicios.
      Jesús Castellano, gracias!

      Poista
  19. Hyvä että tulee uutta tilalle. Monella kaupungilla paljon vanhoja, huonokuntoisia rakennuksia, vaan ei rahaa rakentaa uutta. Meillä onneksi vielä oma terveyskeskus vuodeosastoineen remontoitiin ajoissa, ei tarvinnut purkaa. Vanhat rakennukset, joilla historiallista arvoa, onneksi usein säästyvät jälkipolville ihailtaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä uuden rakentaminen alkoi noin neljä vuotta sitten. Sitä ennen oli kyllä pitkään ettei mitään rakennettu.
      Hyvä että saivat remontilla Teidän terveyskeskuksen kuntoon. Edullisemmaksi tulee kuin täysin alusta uusi rakentaa.

      Mukava on katsella hoidettuja vanhempia rakennuksia. Niissä on oma tunnelmansa.

      Kiitos Maahinen!

      Poista
  20. Tuon terveysaseman suhteen sitä sai varmaan jo melkein toivoa, etteivät purkumiehet erehdy rakennuksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein ronski kauhurin käyttäjä on, niin kaikkeahan voi tapahtua. :)

      Kiitos JPK!

      Poista
  21. Hyvä ja mielenkiintoinen vastaus.Niin..vanha pois ja uudelle tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kävelin ohi vanhan terveysaseman, alkaa olla kohta purettu.

      Kiitos RaijaAnnikki!

      Poista
  22. Uudet rakennukset nousevat nykyisin hetkessä : )

    VastaaPoista
  23. Nykyajan työvälineet/koneet helpottavat todella työskentelyä.
    Urakka työnäkin jos rakentavat, niin nopeasti valmistuu. :)

    Kiitos Mayo!

    VastaaPoista

Kommentisi ilahduttaa, kiitos Sinulle! ☺