sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Eko/luomu 5/9 ja pellolla

5. Sukupuuttoon kuoleva
Tekemäni savityö. 
Lunnon materiaaleja savi ja kivi.
Teemakuun taidetta ➣ "9. teema on 9 EKO/LUOMUtaidetta 

....paistetta on niin, että häikäisee...;-))
Heinätupaksessa asustaa myyriä. 
Hampaillaan nakertavat oviaukkoja pesään.
Myyristä ja hiiristä kerroin täällä ➣ Pihapiirin elämää

Hyvät on oltavat myyrillä, pesäpaikkoja riittää....
Vanhaa viljelypeltoa.
 Villiintyneempää peltoa, jossa kasveja on monipuolisesti,
siellä viihtyy monenlaiset ötökät...
Vaskikorento Cordulia aenea
Angervohopeatäplä  Brenthis ino
Kimalaiset tarvitsevat lämmintä säätä voidakseen lentää,
 samoin muutkin ötökät.
Jollei hyönteisiä ole, nälkä tulee esim. linnuille.
Viileä sää ja nälkä aiheuttaa poikasten menehtymisen. 
Suomessa on tänä kesänä ollut harvoja helle päiviä. 
Omalla kohdallani en itke helteiden vähyyttä, 
mutta kun tulee ajateltua luontoa, eläimiä, sekä ihmisiä joiden toimeentuloon vaikuttaa.
Alkaa olla taakse jäänyttä elämää heinien kuivattaminen heinäseipäillä.
Harvassa paikkaa enää kuivataan vanhanajan menetelmällä.
Heinää kuivatetaan Suomessa karjalle talvirehuksi.

Tunturisusi  kertoo kiehtovasti (linkki) ➣ Heinantekoa ennen vanhaan
Nykyisin heinät  niitetään ja annetaan kuivua maassa. Kuivina ne ajetaan latoihin, tahi paalataan.
Tarkempaa tietoa nykyajan heinänteosta ➣  Viljelytoimet ja nurmenkorjuu

Niin ne ajat muuttuvat.

Ohoh johan postauksen sisältö rönsysi.. :-)

43 kommenttia:

  1. What a great series of farmlife photos. Very creative.

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan vaikuttava tuo tekemäsi savityö. Ja aurinkolaseissa piilotteleva heinäturri on hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuan vuosi on aikaa kun tein.

      Ei ole tullut enää savesta muokkailtua mitään.

      Poista
  3. Aivan upea tuo savityö!! Hienot kuvat villiintyneeltä pellolta!!

    Eipä ole montaakaan kertaa tarvittu aurinkolaseja tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole päässyt pahemmin häikäistymään.

      Joutomaita saisivat kaupungit enempikin säilyttää, siellä on hyvä ötököiden ja eäinten elellä.

      Poista
  4. I love the old stacks of hay sprouting grass hair, and the sunglasses are very amusing.

    VastaaPoista
  5. Wonderful landscapes, I think the hot is all around Europe, from the south to the north.

    The other "ecoworks", they are very creatives, I like them.

    Congratulations.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. June was really cold, the temperature was about 10 .... 16 degrees.
      July is a day when there was more than 20 degrees centigrade.

      Damage has been caused.

      Good links are interesting.

      Thank you!

      Poista
  6. Onpa upea savityö. Ja auringonottaja myös. Pohjoisessa sanotaan tuota heinää pökköpääheinäksi. Kuvaava nimitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio nimitys tupakselle. En ole ennen kuullut, tahi lukenut.

      Poista
  7. Ihania töitä ja savityö ihan erikoinen ja hauska. Luontoa ja heinäseipäitä, maalaismaisema parhaimmillaan. Kivoja tupsukoita ja perhosiakin. Hieno postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäseipäitä näkee silloin tällöin.
      Haasioita en muista milloin olen viimeksi nähnyt.


      Hassusti muovautuu vanhat viljelypellot tupsukka pelloiksi.
      Kesäkuulla tupsukat kuvasin. Nyt heinäkuun lopulla on kaunis monipuolinen luonnonkasvisto jo vallanut pellot.

      Poista
  8. ╰✿づه°
    Série bonita de fotos... muita criatividade!!!

    Ótimo dia cheio de alegrias!
    Beijinhos e tudo de bom nesse restinho de semana!
    .· °ه╰✿づه° ·.

    VastaaPoista
  9. Hieno kuvasarja!!
    Sukupuuttoon kuoleva on kyllä todella vaikuttava kokonaisuus. Hienosti tehty ja upeasti oivallettu haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dinosaurus on savisella meri taustalla.

      Haastetta varten ripottelin pientä kiveä meren päälle, on ikäänkuin kuville joutunut.

      Poista
  10. Boa tarde, excelente sequência de fotos com belas cores e criatividade.
    AG

    VastaaPoista
  11. I really enjoyed these images--- my first visit. Thanks so much for your visit and comment to my blog!

    VastaaPoista
  12. Schöne Keramik und schöne Bilder von der Landschaft.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  13. Dos bonitas entradas veraniegas nos ofreces, con los insectos incluidos en esta ultima.

    Saludos.

    VastaaPoista
  14. Puhutteleva Sukupuutton kuoleva-teos, hieno luomutaide! Myyräpelto on kuin saudusta:)
    Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunan seinälle ripustettuna on sukupuuttoon kuoleva ollut muutaman vuoden.

      Hoksasin, että tämähän käy teemakuun taiteeseen.
      Kivet lisäsin nyt.

      Poista
  15. Alkaa muuten olla tuo heinän kuivattaminenkin historiaa nykyisin, kun heinä paalataan tuoreena pyöröpaaleihin ja sitten paali kelmutetaan. Ei olla enää sitten niin säiden armoilla kun ei tarvitse odotella poutaa että kuivavat. Mielenkiintoisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää on rehun talteen otto nykyään.

      Tänä kesänä on voinut kasvut jäädä heikoiksi, säiltöttävää on vähemmän.

      Poista
  16. On kuvia ja kommentteja alareunassa hauskoja valokuvia, Liplatus, lol
    Lasit on fantastinen: -D
    Monet suukkoja Espanjasta

    VastaaPoista
  17. Hieno kuvasarja Savityö hieno Heinä seipäät tuo lapsuuden mieleen kun oltiin aina haravoimassa heinäpellolla.Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravan varressa tuli myös lapsuudessa heinäkuuta vietettyä.

      Sitä ei jahkailtu tuolloin, että kuinkahan väärin on lapsityövoiman käyttäminen.;-))
      Itsestään selvää oli että perheen töihin jokainen osallistuu silleen, kuin kykenee ikänsä puolesta.


      Eikä pitkien sarkojen haravoinnit ollut keveitä.
      Työ tunteja ei laskettu, tehtiin sään sanelemaan tahtiin.

      Olivat hyviä aikoja.

      Poista
  18. Suuri kuvia luonnosta, lämpö tekee myös paljon täällä.
    Kiitos onnentoivotuksia;)
    Besos.

    VastaaPoista
  19. Aikamoisen kuvasarjan sait taas aikaseksi. Luova kameran käyttäjä olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlaista tarinaa pellolta tulin miettineeksi kuvatessa, se taisi rönsyilyttää ajatusta.

      Poista
  20. Vauh mikä pilkistääkään kivien seasta, hieno! Aurinkolasit oltava :)
    Ihania luonnonkuvia, maisemia.

    VastaaPoista
  21. Sukupuuttoon kuoleva on upea työ. Hienoja luontokuvia olet taas ottanut, kerrassaan upeita.
    Aurinkolasit tuon heinätupaksen kasvoilla tekee siitä tosi hauskan :-)

    VastaaPoista
  22. Un trabajo muy variado y original, me gusta mucho, saludos.

    VastaaPoista
  23. JAJAJAJAJAJA ME GUSTA MUCHO LA SEGUNDA FOTOGRAFÍA.
    ABRAZOS

    VastaaPoista
  24. Kiitos Teille mukavista kommenteista!

    Thank you the nice comments!

    Gracias por el lindo comentario!

    VastaaPoista
  25. Kovin vaikuttava savityö!
    Hieno myyräkylä, mikäs tuolla asustellessa. Hauska oivallus: Ei aurinko panelia, vaan lasit :)
    Heinäseipäitä näkee tosiaan vähän, olenkohan nähnyt tänä kesänä ainuttakaan.Kova työhän se on ja lapsityövoimaakin ennen käytettiin.

    VastaaPoista
  26. Hämmästyttää miten heinät ottavat tuollaisen muodon.

    Laseja en käytä useinkaan aurinkoisellakaan säällä, ne kun vievät värien puhtauden ja kirkkauden luonto näkymästä. Varsinkin kuvatessa häiritsevät. :-)

    Kiitos Vikki!

    VastaaPoista
  27. Sometimes it is good crazy about. :-D
    ricardo alves / são paulo,brasil, thank you!

    VastaaPoista
  28. Muita criatividade entrelaçada com as exuberantes cores da natureza.
    Abraço

    VastaaPoista

Kommentisi ilahduttaa, kiitos Sinulle! ☺