tiistai 13. syyskuuta 2011

Amerikan Helmi ja Lempi


1800-luvun lopulla lähti sukulaisiani Amerikkaan  Michiganjärven rannalle. Suomeen takaisin muuttaessa isäni isomummo toi muistona paksun kuva-albumin.Tässä kuvassa poseeraavat Helmi ja Lempi 1894-1898 aikoihin.
Skannasin kuvan HP Photosmart monitoimikoneella. Kuvankäsittelyllä korjasin pieniä rikkinäisiä kohtia. Hyvin on värit säilyneet, vaikka liki sata vuotta on aikaa kuvan ottamisesta.

6 kommenttia:

  1. Ihana kuva! Hieno tuoli ja lapsukaisilla
    kauniit vaatteet.
    Näitä vanhoja kuvia on ilo katsella jälkeenpäin.

    VastaaPoista
  2. Niin tekee, ailahtelee somasti sisimmässä.
    Selailen vanhaa raihnaista albumia, tunnen vahvasti menneet sukupolvet.
    Hyvältä tuntuu tutkiskella juuria.
    Kiitos Sirpa!

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva. Jotenkin tuntuu silloin tällöin vanhoja kuvia katsellessa, että entisajan ihmiset näyttävät aina ihan erilaisilta kuin nykyajan elävät. Mitähän näillekin kahdelle on luvattu tai sanottu, kun istuvat niin totisina tuolissaan.

    Olet onnellinen omistaessasi tuon vanhan albumin. Se on side eräille juurillesi.

    VastaaPoista
  4. Ihastuttava vanhanajan kuva. Tuo tunnelma mikä välittyy kuvasta saa nostalgiset ajatukset pintaan. Soma pari :)

    VastaaPoista
  5. Sullapa onkin aarre hallussasi! Tuohon aikaan kuvat tehtiin säilymään. Mutta nyt on hieno mahdollisuus antaa niille uusi digielämä, ja saattaa muidenkin nähtäville.

    VastaaPoista
  6. MarjattaH, kuvan ovat liimanneet paksulle pahville, se lisää kestävyyttä.
    Kyllähän mv ja seepia pitää hyvin pintansa värikuvan rinnalla.

    Laittelen silloin tällöin näitä irti olevia näytille.
    Skannaamista hankaloittaa paksu albumi johon kiinnitetty. Jossain vaiheessa joku on liimaillut kuvia alustaan, vaikka ovatkin taskumaisissa kehyksissä joista kuvan voisi vetää irti skannattavaksi.

    VastaaPoista

Kommentisi ilahduttaa, kiitos Sinulle! ☺