torstai 26. elokuuta 2010

Runotorstai haaste.173 Ympäristönsuojelu

Asfaltti kova,
 askeleeni kaikuvat,
        huudot raikuvat,
                      murtaa luontoni.
Juoksen pakoon liikenteen melua,
               ihmisvilskettä,  pakokaasua.
                                 
En pääse, olen juuttunut sementin ja lasin viidakkoon.
Vilkkuviin valoihin, ilkkuviin kerrostaloihin.
          Häivähtää, somasti läikähtää,
                                               herään.
                        Niityllä kukkasia kerään.
                                                         
                              





11 kommenttia:

  1. Hieno runo,kosketti etenkin meikäläistä kun täällä maalla usein niityllä kukkasia keräilen!

    VastaaPoista
  2. Luonnossa liikkuminen ei kuluta ja saastuta.

    VastaaPoista
  3. Onneksi jumittuminen on runossasi vain väliaikaista, vielä on ketoja jäljellä.

    VastaaPoista
  4. Totta, niin helposti juututaan. Onneksi runossasi oli "onnellinen loppu".

    VastaaPoista
  5. Kiitokseni Teille hyvän asian puolesta kirjoittamani runoiluni parissa olemisesta.

    ...kukkakimpun Teille ojennan..;)

    VastaaPoista
  6. Pois kaupungista niin moni haluaisi...

    VastaaPoista
  7. Juu, luonnotonta on ihmiselämä nykyään.

    Esim. älä hyvä ihminen juokse asvaltilla ja kenkien kanssa. Kengät pois ja kedoille kirmaamaan niin ei tuu rasitusvammoja niin kuin meikäläiselle, tuumailee Ilona sairaslomalta ;)

    VastaaPoista
  8. ...täytyypä varoa, silpasta maaseutua kohti paljasjaloin...;)

    Kyllähän kaupungissakin on hyvä olla, lähettyvillä palvelut ja monenmoista virikettä.

    Teema pisti dramatisoimaan...:D

    Kiitos kommentoineille.

    VastaaPoista
  9. Joskus niitä kerättiin herbaarioon, viime tingassa usein. Voisi tehdä hyvää nykykoululaisillekin.

    VastaaPoista
  10. ...niin tekisi, tuntemus lisääntyis.
    4-H:laisethan keräilevät..
    Kiitos helanes kommentista.

    VastaaPoista

Kommentisi ilahduttaa, kiitos Sinulle! ☺